Arki on aina kuvioissa. Sitä aletaan vaan aina syyttää rakkauden ja intohimon katoamisesta siinä vaiheessa, kun toista aletaan pitää itsestäänselvyytenä eikä enää jakseta nähdä rakkauden eteen vaivaa. Ei se arjen olemassaolosta johdu, vaan siitä, että sen on annettu kasvaa laatuajan päälle.
Arkikin voi olla hyvää, mutta edellyttä, että on katsottu myös niitä kahdenkeskeisiä hetkiä. Tiedättekö, niitä sellaisia kun ei tehdä mitään kenenkään muun vuoksi, vaan tuijotellaan vaan toistensa napoja. Irtaudutaan hetkeksi tiskiharjan ja lumikolan varresta ja kysytään, että kulta, mitäs jos tehtäisiin yhdessä jotain vähän romanttisempaa. Että unohdetaan ne kummin kaiman nimipäiväkahvit, sillä sinä olet minulle tärkeämpi. Käydään syömässä tai leffassa, kävellään käsi kädessä taidenäyttelyssä, jonka sanomasta ei ymmärretä mitään, ja nauretaan sitä sitten leivoskahveilla jossain söpössä kahvilassa. Hankitaan yhdessä joku uusi elämys – emme me ole tänne syntyneet vain töitä ja kotitöitä tehdäksemme. Kaksi tuntia pitäisi kahdenkeskeiselle laatuajalle löytyä edes kerran kuussa. Se on kuitenkin vähemmän, mitä keskivertopariskunta käyttää kuussa riitelemiseen?!
Pitää itse tietää, tahtooko vai ei. Se on joko tai. Toista ei saa jättää yksin rakastamaan, löysään hirteen. Se ei ole oikein sitä ihmistä kohtaan, joka kuitenkin haluaa ansaita sinut ja valvoo öisin, kun yrittää yksin ylläpitää liekkiä.
Backlinks
pkxeqpssh vomid xukxkhk gadh zrkpbrdmkszhbwn
Loistavasti kirjoitettu ja juuri tähän päivään sopiva opastus ihmisille.